lauantai 8. joulukuuta 2007

"Kyllä" vai "ei"?

Tuukka Simonen, tuo katala kylteritutkija Turusta, puhui kannattamisesta ja vastustamisesta - joka käsittääkseni muuten pohdituttaa myös esimerkiksi ainakin demareita ja perussuomalaisia. Nostammeko ensi sijassa esiin muiden ehdotusten vastustamisen vai oman linjamme kannattamisen? Yleensä jälkimmäinen saa parhaan vastaanoton. Ihmiset kuulevat mieluummin mukavia ja kannustavia asioita. Monesti vastustuksenkin voi muotoilla kannatukseksi.

Mutta aina ei voi. Ensinnäkin: on asioita, joita on vastustettava, vaikka niille esittäisikin vaihtoehtoa. Esimerkiksi hiilivoimatuotannon lisääminen ja tuloerojen kasvattaminen kuulunevat niihin asioihin, joita ViNO tulee vastustamaan. Ongelma on, että vaikka korostaisi vaihtoehtoista politiikkaa ja sen hyödyllisyyttä, tiedotusvälineissä usein nousee esiin nimenomaan melko mustavalkoinen konflikti, jossa on vain kannattaja ja vastustaja. Vastustajan vaihtoehto ei tähän kehikkoon välttämättä mahdu.

Tuukka puhui myös mielipidekirjoittamisen tärkeydestä. Se onkin ehkä monissa järjestöissä jostain syystä melko unohdettu väline osallistua julkiseen keskusteluun. Erityisesti tällä voisi olla merkitystä maakuntalehdissä. Mielipidesivut ovat usein monien lehtien luetuimpia osia, ja niihin saa paljon helpommin läpi kirjoituksen kuin tiedotteesta tehdyn uutisen. Silti jostain syystä tiedotteita pidetään järjestöissä suuremmassa arvossa.

2 kommenttia:

Martti Tulenheimo kirjoitti...

HYYn Vihreät keskustelivat liittaria alustaneessa kokouksessa juuri mielipidekirjoituksista.

Ne ovat mitä oivin poliittisen osallistumisen muoto. Kynnys kirjoittaa mielipiteitään lehtiin on varsin matala ja kuten Heikki totesi, niitä todella julkaistaan paljon helpommin kuin kannanottoja.

Mielipidekirjoittamista voi myös harjoitella. HyVi aikoo tahollaan järjestää opintopiirin mielipidekirjoituksista. Pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen, joten asiasta kiinnostuneet voivat ottaa mielellään yhteyttä HYYn Vihreisiin!

markus k. kirjoitti...

Mielipidekirjoittelun tukeminen kuulostaa oivalliselta! Yhdessä oppiminen on helposti niin tehokasta että kirjoitusten läpäisymahdollisuudet ja vaikuttavuus kasvavat ihan yksinkertaisilla jekuilla. Count me in!

Aikoinaan oli ympäristöaiheinen verkkopohjainen valtakunnallinen mielipidekirjoituspiiri, joka jonkin aikaa (välillä ihan ansiokkaastikin) toimittuaan valitettavasti kuihtui kasaan. Toivottavasti tällä yrittämällä saadaan kasaan kriittinen massa ja jatkuvuutta!