lauantai 8. joulukuuta 2007

Poliittisia puheita

Äsken täällä puhui eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anni Sinnemäki. Koska kirjoitin oman puheeni avainsanoja paperilapuille, en ehtinyt kuunnella. (Ehkä pitäisi opetella kuuntelemaan paremmin.)

Väistyvä puheenjohtaja Amu Urhonen (kiitos Amu!) puhui lähdöstään ja siitä, kuinka taivas itkee. Nuorisojärjestön erottaa monista muista järjestöistä se, että siitä ei lähdetä silloin, kun haluaa, vaan sitten, kun on vaan liian vanha. Onneksi järjestöissä solmitut ystävyyssuhteet keskimäärin kestävät järjestörajojen ylikin.

Nyt (toinen) väistyvä puheenjohtaja Tapio Laakso (kiitos Tapio!) puhuu ympäristöstä: ViNOlle ympäristö ilmentää ennen muuta oman olemassaolomme ja hyvinvointimme materiaalista perustaa. Ei vain jotain esteettistä kivaa, vaan hyvinvointipalveluidemme ja taloutemme ensisijaista lähdettä.

Tapio puhuu myös parhaista argumenteista. Vaikka vihreissä on kovaa asiantuntemusta, poliittiset mielipiteet ja arvot eivät saisi hautautua pelkän asiantuntemuksen ja teknokratian alle. Politiikassa on kyse myös valtasuhteista: mitkä arvot saavat parhaiten tukea ihmisiltä. Argumentteja voi toki käyttää arvojen perustelemiseen.

1 kommentti:

martti kirjoitti...

Tapsan puheesta jäi erityisesti mieleen terävä havainto tarpeesta kääntää poliittinen retoriikka puolellemme. On hullunkurista, kuinka vihreät monesti leimataan todellisuudesta vieraantuneiksi idealisteiksi, kun taas "vastapuoli" nauttii usein keinotekoisesta, kovien arvojen suomasta luotettavuudesta.

Mielikuva vihreistä hippeilevinä hörhöinä istuu lujassa ja on kova haaste kaikille toimijoillemme murtaa tämä käsitys. Tehtävää ei helpota, että tahtomattamme usein vahvistamme toimillamme tätä vaikutelmaa jo siksikin, että pukeutumisesta lähtien pyrimme samanaikaisesti rikkomaan pölyttynyttä poliittista kulttuuria.

On usein vaikea kääntää julkista keskustelua ajamillemme asioille suopeaksi, koska vastassa ovat valtavan suuret taloudelliset ja poliittiset eturyhmät, joiden näkemyksiä valtaväestö helpommin kuuntelee.

Hyvä esimerkki on keskustelu ilmastonmuutoksesta. Kesti pitkään, ennen kuin puheet fossiilisten polttoaineiden aiheuttamista haitoista otettiin niin vakavasti, että ne nousivat poliittiseen valtavirtaan.

Samaa asiaa Kerttu Hakala sivusi puheessaan konservatiivisuudesta ja konsensushakuisesta politiikasta. Mistä johtuu, että vihreitä pidetään radikaaleina? Eikö juuri konservatiivinen suhtautuminen vaikkapa ilmastoasioihin tai vähemmistöjen oikeuksiin ole "ääriliikehdintää"?

Institutionaalinen valta on lähtökohtaisesti konservatiivista, eikä valitettavasti pyri muuttamaan asioita, vaan säilyttämään niitä - myös haitallisiksi todettuja vakiintuneita käytäntöjä.

Vihreiden pitää työskennellä hartiavoimin profiloituakseen entistä voimakkaammin vakavastiotettavaksi myönteiseksi muutosvoimaksi!